keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Laukku täynnä kauhoja

Viimeisinä oli vuorossa vaatetus- sekä puupaja. Vaatetuspajan tehtävänä oli valmistaa laukku. Aloitin hieman kunnianhimoisilla suunnitelmilla, ja jouduin sitten loppujen lopuksi tekemään melko perinteisen laukun. Kankaat ostin Eurokankaasta, keltainen kangas on kirpparilöytö. Laukusta tuli todella näppärän kokoinen ja iloisen värinen. Tukikangasta käyttämällä ohuista kankaista sai ommeltua jämäkän laukun!
Kaikki alkoi tietysti kaavojen piirtämisellä.

Tässä vaiheessa suunnitelmana oli läpällinen laukku, mutta sitten suunnitelma taas muuttui... :)

VALMIS

Kiinnisilitettävää heijastinkangasta piemenevään syksyyn.

Sisäpuolella näppärä puhelintasku!

Puupajan aluksi harjoittelimme puukon käyttöä. Pian pääsikin sitten jo suunnittelemaan ja toteuttamaan erilaisia puuesineitä. Itse halusin tehdä puisia paistinlastoja ja puukauhoja. En uskaltautunut käyttämään kaikkia puutyöluokan koneita, onneksi siinä sai opettajalta apua. Kauhojen ja lastojen muotoilu ja hiominen oli melko nopeaa, ja kivaa! Sain valmiiksi viisi erilaista ja eri tarkoitukseen sopivaa kauhaa ja lastaa. Olen tosi tyytyväinen tuotteisiin ja ne pääsevät varmasti ahkeraan käyttöön.
Ostin suuren palasen visakoivua todella edulliseen hintaan (1,5e). Tästä palasta sain kaikki tuotteet ja vielä jäi muutama pala kotiin viemisiksi.

Visakoivun kauniit kuvioinnit.
VALMIIT ja omasti mielestäni niin kivat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti